YLEn pyöräilyvaunutesti 5.5.2011 TV1:llä klo 19.30

Kuningaskuluttaja panee järjestykseen viisi lastenkuljetusvaunua. Kaksi kolmesta testaajasta on Tavarafillari.fistä.

Teksti: | Julkaistu 20.4.2011

Kuningaskuluttajan testissä muun muassa Burleyn Cub ja Croozerin KidFor1

Televisio kannattaa avata 5. toukokuuta, sillä TV1:llä tulee klo 19.30 Kuningaskuluttajan lastenkuljetusvaunutesti. Kolme kovaa pyöräperhettä – mukana Tavarafillarista minä sekä Jukka – panevat järjestykseen viisi eri kärryä.

Testattavina ovat jokaperheen halpakärryt Biltemasta ja Spectralta, keskihintaluokan Croozer KidFor1 ja laatuluokan Burleyn Cub ja Chariotin Cougar 1.

Tavarafillari.fi on testissä hyvin edustettuna. Olin itse pojan kanssa ohjelman kuvauksissa eilen, ja tänään mukaan porukaan liittyy Jukka tyttärineen. Samat vaunut ovat kevään mittaan tulossa muuten myös Tavarafillari.fin testiin. EDIT/ Jukka ei pääsekään perhekiireiden takia mukaan. /EDIT

Sillä välin toisaalla: Hankin eri menopelien esittelyjen kuvaamiseen kypäräkameran, jolla saa tallennettua fiiliksiä niin vanhemman kuin lapsenkin näkökulmasta erilaiset kuljetuslaitteiden kyydissä. Testailin laitetta eilen saatellessani vaimoa töihin lapsen kanssa. Tältä se näytti:

Morning ride with my Bakfiets from Teppo Moisio on Vimeo.

Avainsanat: , , , , , , , ,

Ilmoitus

Kommentit

Tavarafillari.fi Tavarafillarifoorumi YLEllä pyöräilyvaunutesti 5.5.2011 TV1:llä klo 19.30

Tässä aiheessa on , , ja viimeisimpänä siihen kirjoitti Avatar of Markku Markku 2 vuotta sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #4236
    Avatar of Teppo
    Teppo
    Jäsen
    @teppo
    Teppo (@teppo)

    Ja viikon ajan Kuningaskuluttajan jakson voi katsoa areenasta.

    Tää on liikennettä, ei liikuntaa. | twitter: teppomoisio

    Ja viikon ajan Kuningaskuluttajan jakson voi katsoa areenasta.

    Tää on liikennettä, ei liikuntaa. | twitter: teppomoisio
    #4237
    Avatar of Markku
    Markku
    Jäsen
    @Markku
    Markku (@Markku)

    Kuningaskuluttaja meni mielestäni metsään testiohjelmassaan! Vaikka mukana oli tältä foorumilta ihmisiä. Kommentoin jo ohjelmaa aika kitkerästi toimitukselle ja ohjelman kommenttisivuille, mutta tässä vielä muutama ajattelemisen arvoinen asia:

    - Valmistajista ainakin Chariot suosittelee kärryä lisäosan kanssa alkaen 6 kk ja muutoin pyöräilykäytössä sopivan kypärän kanssa. Kaikki kypärät ovat isoja ja liian painavia alle 1 vuotiaille, luulen.

    - Kärryn mukana tulevassa ohjekirjasa tulisi olla lastin kilomäärä, monessa “kaksipaikkaisessa” paino on jopa vain alle 30 kg. Ylipainolla halpa jousi on turvallisuusriski esim. Spectrassa tai Biltemassa.

    - Ajoturvallisuus ja kaarrekäyttäytyminen ihan normaalissa ajossa, kuten myös tavaratilojen toimivuus olisi ollut erittäin asiallinen lisä testiin.

    - Jos aikoo ajaa vain kerran pari vuodessa, kannattaa vuokrata tai lainata kärry. Ei ostaa halpaa ja huonoa.

    Toivottavasti näistä kommenteista olisi apua kärryhankinna kanssa painiville. Joka tapauksessa meidän perhe nauttii hyvällä kärryllä ajetuista kilometreistä. Ja talvella oli mukava hiihtää, kun sitä lunta oli kivasti Helsingissäkin.

    t. Markku

Katselet viestejä 1 - 2 (kaikkiaan 2 viestiä)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.