Olipas aurinkoinen retki – ja heinäkuussa mennäänkin uimaan!

Kiitoksia perhefillariretkelle osallistuneille. Seuraavalla kerralla pyöräillään Kivinokalle.

Teksti: | Julkaistu 5.6.2011

Kiitoksia kaikille kesäkuun pyöräretkelle osallistuneille! Retki Regattalta Villa Elfvikille sujui hienosti, tällä kertaa oli mukana tavarapyörien lisäksi peräkärryväkeäkin, loistavaa! Ja mahtavaa oli myös saada nuorempia polkijoitakin mukaan!

Retki kulki siis ensin Helsingin rantakatuja, kunnes Otaniemessä sukellettiin Rantaraitin hiekkatielle. Nähtiin kyyttöjä, fiilisteltiin kesää, syötiin eväitä viltin päällä ja kaikilla tuntui olevan varsin mukavaa.

Eväsretken päätteeksi pyöräkunnat lähtivät eri suuntiin. Perkkaasta tulleilla kotimatka oli lyhyt, Jukan ja Meerin kanssa köröteltiin sitten vähän pidempi matka itälähiöihin.

Seuraava perhefillariretki sunnuntaina 3. heinäkuuta

Seuraavan kerran tehdään perhefillariretkeillään heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina, siis 3.7.2011.

Retki lähtee liikkeelle klo 12 Vanhankaupunginkoskelta, siis Vantaanjoen suulta. Reitti kulkee kohti Viikin peltoja ja arboretumia, ja matkalla on määrä pysähtyä ihmettelemään lasten kanssa niityillä laiduntavia lehmiä. Ensimmäisen pysähdyksen jälkeen jatketaan metsän kautta Herttoniemen ohi ja kurvataan Kivinokan uimarannalle, missä puretaan pyörien selästä pyyhekassit ja eväskorit ja perustetaan leiri kaupunkikehityksen uhkaaman vanhan mökkikylän nurkkaan.

Matkalla on pari ikävähköä mäkeä, mutta ne hoituvat taluttaen. Lehmien näkeminen ja uiminen ovat pienen jalkautumisen arvoinen kokemus.

Avainsanat: , , , ,

Ilmoitus

Kommentit

Tavarafillari.fi Tavarafillarifoorumi Olipas aurinkoinen retki – ja heinäkuussa mennäänkin uimaan!

Tässä aiheessa on , , ja viimeisimpänä siihen kirjoitti Avatar of Teppo Teppo 1 vuosi, 10 kuukautta sitten.

  • Julkaisija
    Viestit
  • #4554
    Avatar of Teppo
    Teppo
    Jäsen
    @teppo
    Teppo (@teppo)

    Kiitos Ilkalle kahvista ja räminä(npoisto)matosta, Terolle avusta letkan vetämisessä, Jukalle ja Meerille seurasta paluumatkalla. Ja kaikille muillekin, tietysti, oli tosi hyvä mieli vielä pitkään kotiin palaamisen jälkeenkin. 

    On se retkeily vaan niin mukavaa. 

    Tää on liikennettä, ei liikuntaa. | twitter: teppomoisio

    #4555
    Avatar of Tiina
    Tiina
    Jäsen
    @tiina
    Tiina (@tiina)

    Perkkaalle oli tosiaan näppärä kotimatka. Harmi, ettei heinäkuun reissulle ehditä, mutta elokuussa sitten!

    #4556
    Avatar of Johanna
    Johanna
    Jäsen
    @johannat
    Johanna (@johannat)

    Meidän perhe olisi hyvin kiinnostunut osallistumaan näille retkille, mutta tähän mennessä sekä kesäkuu, heinäkuu ja elokuu (ekat sunnuntait) on meillä muuta menoa. Olisiko mahdollista järjestää extra-retkiä kesällä joinakin arkipäivinäkin?

    #4557
    Avatar of Teppo
    Teppo
    Jäsen
    @teppo
    Teppo (@teppo)

    Teppo itse on sanonut että on aikatauluttanut kesänsä täyteen, mutta eihän se estä palstalaisia muuten lähtemästä retkelle. Samalla lailla ei silloin tule tosin mainostusta (normiretket ovat olleet ainakin Hepon uutiskirjeessä). Itsekin voisin, jos ollaan pk-seudun lännemmällä puoliskolla.

    Tää on liikennettä, ei liikuntaa. | twitter: teppomoisio

    Teppo itse on sanonut että on aikatauluttanut kesänsä täyteen, mutta eihän se estä palstalaisia muuten lähtemästä retkelle. Samalla lailla ei silloin tule tosin mainostusta (normiretket ovat olleet ainakin Hepon uutiskirjeessä). Itsekin voisin, jos ollaan pk-seudun lännemmällä puoliskolla.

    Tää on liikennettä, ei liikuntaa. | twitter: teppomoisio
    #4558
    Avatar of Teppo
    Teppo
    Jäsen
    @teppo
    Teppo (@teppo)

    Totta, mulla alkavat olla viikonloput aika täynnä, mutta ehkäpä sitä spontaanille iltaretkelle voisi lähteä. Jos sopisi muutaman päivän etukäteen, niin saisi sitä vähän mainostettuakin, ei tosin välttämättä Hepon kirjeessä.

    Ehdotuksia päivämäärästä kehiin vaan!

    Ensimmäisellä retkellä puhuttiin vähän sellaisestakin vaihtoehdosta, että sovittaisiin joku säännöllinen treffiaika ja -paikka, tyyliin joka tiistai klo 18 Regattalla. Sinne voisi sitten tulla tai olla tulematta…

    #4559
    Avatar of Jukka
    Jukka
    Jäsen
    @Jukka
    Jukka (@Jukka)

    joo, siis spontaaneja heittoja vain kehiin niin eiköhän joku lyhyt reissu voisi järjestyäkin.

    Ehkä skene on vielä hieman kapea jollekin viikottaiselle ajalle, mutta ehkäpä jo ensi vuonna :D

    #4560
    Avatar of Jukka
    Jukka
    Jäsen
    @Jukka
    Jukka (@Jukka)

    Voisi ottaa lähtöpaikaksi tuon Verkatehtaanpuiston siinä aivan kosken kupeella. Hyvin tilaa ja helppo kaikkien löytää kun siinä Hämeentien varressa.

    #4561
    Avatar of Teppo
    Teppo
    Jäsen
    @teppo
    Teppo (@teppo)

    Verkatehtaanpuisto käy hyvin. 

    Tää on liikennettä, ei liikuntaa. | twitter: teppomoisio

    Verkatehtaanpuisto käy hyvin. 

    Tää on liikennettä, ei liikuntaa. | twitter: teppomoisio

Katselet viestejä 1 - 8 (kaikkiaan 8 viestiä)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.